Chamber Rock 2010

Ikaalinen, liikuntahalli 12.2.
Hämeenkyrö, Koskilinna 13.2.

liput 5€ / ei ikärajaa / 20:00-24:00

My Fate
Kymmenvuotias MY FATE on juuriltaan vahvasti hämeenkyröläis-ikaalilainen bändi. Niinpä on luontevaa, että yhtyeen juhlakiertue starttaa nimenomaan Chamber Rock -otsikon alta! Bändi julkaisee 17.2.2010 uunituoreen Room for Regret -levyn, jonka tekemiseen meni koko viime vuosi. Käy kuuntelemassa kolme upeaa näytebiisiä alla olevista linkeistä! Levy on myytävänä Chamber Rockeissa! Varautukaa näkemään Chamber Rockeissa ennenkuulumattoman tiukka metallishow!
Nro 83
NRO 83 on suhteellisen tuore bändi, mutta sen jäsenet ovat monille tuttuja muun muassa Lovexista, Trefoilista ja Essentiasta. Viime vuonna päivänvalon näki debyytti-EP L-kirjain, joka on vankka osoitus korkealaatuisesta rock-osaamisesta. Tältä yhtyeeltä on lupa odottaa paljon! Bändi on paraikaa studiossa valmistelemassa uutta materiaalia. Tule todistamaan paikkakunnan tuorein ja raikkain rock-komeetta livenä!
Kimmo Sasi
KIMMO SASI on myös bändi! 2005 perustettu yhtye aloitti aktiivisen toimintansa 2008. Tämän rujon mutta epäherkän yhtyeen musiikilliset tavoitteet ovat korkeammalla kuin Kimmo "kansanedustaja" Sasille heidän antamansa arvostus, jota ei ole!
Smoov Records
Lavalla esiintyy Smoov Recordsista tuttu DÄNI, joka lupailee Chamber Rockiin ennennäkemätöntä liveshowta häneltä itseltään! Mukana menossa Dj Pauli Nieminen. Keikalla esitetään myös tulevalta levyltä ensimmäistä kertaa livenä Kauna-niminen kipale, jonka on tuottanut OP-Beats. Paikan päälle kannattaa tulla siis ajoissa!
Tule ja koe!
Tule ja näe, kuinka paikallisin voimin saadaan aikaan huikeata musiikkia! Lisäksi Chamberin kahviosta saat kylmät ja kuumat juomat sekä suolaiset ja makeat syötävät! Tapahtumat järjestävät My Fate, I-Rock ry sekä Ikaalisten ja Hämeenkyrön nuorisotoimet. Klikkaa itsesi myös sponsoriemme palvelujen pariin alla olevista linkeistä! TERVETULOA!!!!

Tapahtumat ovat ikärajattomia, savuttomia ja päihteettömiä. Samalla lipulla pääsee sisään vain kerran. Tapahtumissa on maksuton narikka.